Moimedia

Moimedia Oy

Moimedia on pieni itsenäinen mediayhtiö. Uskomme sanojen ja liikkuvien kuvien voimaan. Teemme artikkeleita, kustannamme kirjoja, teemme työtä televisiolle ja radioon sekä kehitämme ja tuotamme elokuvia.

Parhaat tarinat inspiroivat meitä. Ne saavat meidät tuntemaan ja ajattelemaan. Joskus ne pysäyttävät meidät ja hämmentävät meitä ennen, kun ne avaavat meille näkökulmia uusille oivalluksille ja voimaannuttavat meitä.

Uutuuskirjamme HUIJARIT TAIDEMAAILMASSA ilmestyi joulukuun 2. viikolla 2017.
Kovakantisessa teoksessa on 240 sivua tekstiä + 48 sivua kuvia ja yli 80 kuvaa.

Saaatavilla Akateemisista kirjakaupoista, Suomalaisista kirjakaupoista, hyvin varustelluista itsenäisistä kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista: Booky.fi, Adlibris.com ja Prisma.fi


Kirja kertoo kiehtovia, uskomattomia ja joskus koomisiakin tarinoita taiderikollisuuden maailmasta sekä valottaa niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin taiderikollisten erikoislaatuisia persoonallisuuksia. Kirja kertoo taidehuijauksista antiikin ajasta marraskuuhun 2017 asti.


Huom! Emme ole julkaisseet e-kirjaa HUIJARIT TAIDEMAAILMASSA teoksesta emmekä tehneet siitä e-pub versiota. Kirjasta on internetissä tarjottu ladattavaksi ilmaista e-pub versiota. Se on laiton. Sitä esittelevä mainosteksti on kopioitu kirjamme takakannesta, mutta muuten sillä ei ole mitään tekemistä kirjamme ja sen oikeuksien kanssa. Se on huijausyritys.

Sen sijaan täysin lailliset versiot aiemmista julkaisuista tietokirjasta Nokian mahdoton mahanlasku ja jännitysromaanista Kuolleet muurahaiset voi käydä täysin laillisesti ostamassa ja lataamassa alla olevien linkkien kautta Elisan ja Ellibsin palvelujen kautta.

Huijarit taidemaailmassa



Kirjaa saatavissa kautta maan kirjakaupoista ja sähköisesti Elisa.fi/kirja kautta

https://kirja.elisa.fi/ekirja/kuolleet-muurahaiset



moi[ät]moimedia.com

Nokian mahdoton mahalasku nyt saatavilla

Elisa Kirja: http://elisa.fi/kirjat

Kirjoja on saatavana painettuina kirjakaupoista kautta maan. Voit tilata niitä myös suoraan meiltä vaikka isommissa erissä firmojen henkilökunnalle tai asiakkaille lahjaksi.

Kirjoja koskevat tiedustelut sähköposti: risto[ä]moimedia.com
moi[ä]moimedia.com.

Moimedia Ltd. is a media and film company operating in Helsinki, Finland. We search, investigate and follow stories that are often overlooked by main media companies. We produce our own works and act as co-producers. We collaborate with other dedicated journalists and filmmakers around the world.

We focus on investigating and developing material for print, film, digitilized universe, the net, web & cyberspace. We believe that stories can be driving forces in social and political change. Stories can bust myths, shake, stir and inspire. They can create heroes and expose crooks. They make us feel, think and rethink, cry, laugh and fill us with vibrant energy.

Yhteystiedot / Contact:
Telephone Risto Rumpunen
+358 50 598 21 08
risto[ä]moimedia.com

Jyrki Seppälä
jyrki@moimedia.com

Markkinointi / marketing & sales:
Telephone Juha Rautio
+358 44 979 1563
moi[ä]moimedia.com

Jos haluat kertoa meille tietojasi taiteesta lähetä sähköposti osoitteeseen:
kerromeilletietojasitaiteesta(a)moimedia.com